42. HEPPARINTAMAN KUULUMISET

Vihdoin ja viimein aattelin tulla tännekin kertomaan vähän kuulumisia hepparintamalta. Elikkä siis kesällä sen jälkeen kun lopetin työt tallilla, niin meijän talli myytiin. Kävin vielä viimesen kerran leirillä - sen jälkeen mun heppailut onkin sitten jäänyt lukuunottamatta muutamia satunnaisia kertoja. En sitten tiiä, miten multa aina katoo tallit alta, ensin nuuksio ja nyt tää. Oon nyt pitänyt taukoa ja ihan hyvään saumaan onkin tullut, koska lukio on tosissaan teettänyt töitä.

Jos joku kiva poni tai heppa osuu kohdalle, niin oon valmis kokeilemaan ja jatkamaan, mutta mulla vaan ei oo innostusta lähteä ratsastuskouluille kiertämään kehää tai väkisellä ettiä ei-niin-kivaa vuokrista. Tää laji ei oo mulle mikään semmonen kunhan saan ratsastaa, vaan haluun että tykkään siitä hevosesta tosi paljon ja että mulla on inspistä joka kerta tallille lähtiessä. En vaan oikeen oo varma mitä haluun ratsastukselta, onko se sitä tavoitteellista kisaamista vai rentoa maastoilua... Tämäkin on yks syy mun tauolle, en oikeen tiiä mitä haluun. Oon tykännyt kun on ollut aikaa nähdä kavereita ja paneutua opiskeluun, mutta tietenkin mun sisällä asuu aina se samainen heppatyttö, joka oon ollut monen monta vuotta.

Tämmösiä mietteitä nyt tällä kertaa, ei oo varmaan koskaan tullut näin rehellistä tekstiä tältä suunnalta, toivottavasti nyt ees vähäsen sammutti teidän tiedonnälkäänne! Blogi jatkaa siis edelleen hiljaisella linjalla, myöhemmin saattaa tulla postausta jos asiat etenee suuntaan tai toiseen.

Cleo ja viimenen leiri, 9kk hyppytauon jälkeen oli huippua mennä esteitä!

41. VANHAA TUTTUA MOIKKAAMASSA

... ja kukas se oliskaan?

Vanhoille lukijoille kuva kertoo varmaan enemmän kuin tuhat sanaa, mutta niille jotka eivät tunnista, niin olin viime viikonloppuna moikkaamassa mun entistä vuokraponia Minttua. Vuokrasin siis tätä ponia yli kolme vuotta ja tuossa talven aikana sitten lopetin ponin vakituisen vuokraamisen. Kävin kesällä moikkaamassa Minttua myös sandbackassa, missä se toimitti tämän kesän tuntiponin virkaa. Silloin kuitenkin kyseisestä syystä vain hengailtiin ja rapsuteltiin.

Sandbackassa

Lauantaina kuitenkin ratsastin Mintun pitkästä aikaa, viime kerta tais olla just joskus lopputalvesta, mutta poni oli melkeempä ihan samanlainen ratsastaa. Aluksi sai käyttää pohjetta reippaasti ja hakea tuntumaa, kuten aina, ja sitten ku löyty yhteinen sävel, niin poni meni nätisti. Huomaa, että itelläni on tän ratsastuksen suhteen tullut takapakkia, mutta ei ihmekkää, kun viimeks kunnolla vakituisesti ratsastanut kevät talvella... Lähtökohdat huomioon ottaen meni tosi hyvin ja jos ei muuta niin ainakin vatsalihakset pääs reenii!

Oli kyllä kiva taas nähdä ponia pitkästä aikaa, vois siellä käydä tän syksyn aikana useemminki, jos vaan aika riittäis... Lukio on osottautunu mulle aivan hullun rankaks, ei meinaa vuorokauden tunnit riittää kouluun, nukkumiseen ja kavereiden näkemiseen. En tällä hetkellä siis ratsasta, monesta syystä johtuen, ja kuten olen täällä moneen kommenttiinkin vastannut, niin selvennän tilannetta, kunhan itellenikin kaikki ensiksi selviää. Toistaiseksi sanotaan että pidän taukoa ratsastuksesta, joten myöskin blogin puolella pysyttelee hiljainen linja. On ollut kiva kuulla, että monet on kaipaillu postauksia ja tykännyt blogista, mutta nyt vaan ei ole aihetta kirjoittaa... En osaa sanoa blogin kohtalosta pitkällä tähtäimellä, mutta kuulumiset vähän tarkemmin tulen varmaan kertomaan tässä loppusyksyn aikana.

40. MISTÄS SITÄ ALOTTAIS...

Nyt ekan kerran on kyllä semmonen fiilis, etten ihan oikeesti tiiä mistä tässä alkais kirjottamaan... Viime postauksessa kirjotin, että olin just saanut kipsin pois, jonka jälkeen onkin tapahtunut aika lailla kaikkea. Peruskoulu saatiin suoritettua kunnialla tasaisen ysirivistön saattelemana loppuun ja kesäloma aloitettiin - tai sitten ei, työt nimittäin kutsui. Tällä hetkellä teen oikeesti niin pitkiä päiviä, ettei sitten millään riitä puhtia tehdä oikeastaan mitään töiden jälkeen ja kun on vapaapäiviä, niin niistä oikeesti osaa nauttia! Pahoittelut siis, että blogi on nyt jäänyt taka-alalle.

Ääh ei tunnu yhtään tää kirjottaminen nyt sujuvan... Muttamutta, oon siis nyt päässyt taas ratsastamaan ja oli pakko tulla vähän tännekin jakamaan mietteitä. Ekan kerran kun sinne kiipes niin tuntu turvalliselta ja kotosalta, ei yhtään niin oudolta ja vieraalta mitä kuvittelin. Murtuneen jalan jalkkari tuntu lyhyemmältä ja kehonhallinta oli vaikeempaa, mutta mikään ei sattunut, tuntunut pelottavalta tai liian vaikeelta. Oon nyt ratsastanut kolme kertaa ja joka kerta palautuu paremmin jutut mieleen. 

Haluisin nyt paljonpaljon videoita ja kuvia, että pystyisin nyt tauon jälkeen nopeasti korjaamaan virheitä, mutta ei kuvaajaa saa aina taiottua paikalle. Lotta kuitenkin oli yks päivä kuvaamassa ja vaikkakin parin muuttujan takia sain vain ihan muutaman kuvan, niin oon tosi kiitollinen ees siitä vähästä! Tää oli siis toinen kerta kun ratsastin ja tosiaan ratsastuskuvia tuli alle 10 ja kiitos mun ihanan istunnan vain 1 julkaisukelpoinen ratsastuskuva löytyi...

Koitan nyt päivitellä aina kun saan jotain uusia ratsastuskuvia tai jotain muuta aihetta postata, nyt vaan jotenkin ei tunnu tää blogiin kirjottaminen tällä hetkellä olevan se ykkösjuttu, niin pidetään tää vaan semmosena kivana paikkana, minne postaile aina kun mieli tekee, ei tästä tartte tehä kellekkään vaikeeta. Muistetaan nyt nauttia auringosta ja vapaudesta, sitä on vaan rajallisesti, joten pitää ottaa koko ilo irti!

39. PAKETTI POISSA!

Hups hups, piti kirjotella jo alkuviikosta kipsin poistamisreissusta, mutta en löytänyt muistikorttia, missä kuvat oli, niin nyt sitten vasta. Vajaa viikko sitten, eli maanantaina, poistetettiin toi mun kipsi ja nyt oon koittanut opetella tällä viikolla kävelemään. Maanantaina mentiin siis Jorviin ensin kipsin poistamiseen, josta kuvauksiin ja siitä sitten kirurgin puheille. Kirurgi katsoi taas kuvat, ja nilkka oli toipunut täysin ennalleen, vain pienet sirpaleet yhden murtuman vieressä jäivät merkiksi murtumasta. Polvi vielä tsekattiin, kun se on ollut vähän kipeenä, ja olihan se vähän "löysä" - voi kuitenkin johtua vain lihaskadosta ja käyttämättömyydestä. Parin kuukauden päästä jos vielä oireilee, niin katsotaan sitten uudestaan, eihän sekään siinä rytäkässä ihan ilman osumia selvinnyt.

Jätettiin maanantaina kepit pois, mutta mun tasapaino ja ylipäätään koko kävely oli niin hukassa, että oli pakko sitten keskiviikkona hakea kepit takaisin. Keppien avulla sain korjattua parissa päivässä tulleen nilkuttamisen ja väärän asennon pois, lähestulkoon normaaliksi. Nyt oon loppuviikon pikkuhiljaa jättänyt keppejä pois ja kaverien "fysioterapian" avulla oon saanut ilman keppejäkin kävelyn suht normaalin oloiseksi, hitaasti mutta varmasti - yhä edelleen.

Pohkeissa ei oo niin järkyttävää kokoeroa, mutta toi nilkka on aika söpö XD

Voin sanoa, että tän viikon tunteet on heitelleet onnen kukkuloilta epätoivon masennustiloihin. Nyt tosiaan siis alkaa pikkuhiljaa olemaan kävely normaalimpaa ja on tää helpottavaa tietää, että tää oikeesti voi toipua. Aluksi tuntu vaan jotenkin niin epätoivoselta ja mahdottomalta, nyt ollaan jo lähempänä "päämäärää" eli 31.5. Pykälä kerrallaan nyt kuntoutetaan, niin kaiken pitäisi sujua niin kuin on suunniteltu.

Nyt alkaakin olla nämä jalkanilkkapaketti -postaukset loppusuoralla, vihdoin, onhan tässä kaks kuukautta mennyt kohta, huuh... Alkaa varmaan teitäkin kyllästyttää! Kesäkuussa sitten viimestään uutta postausta kun takasin ratsailla. Pakko sanoa, että ei jaksais odottaa, on sen verran uutta virtaa saanu koko hommaan!

38. KAMERAMIEHEN ROOLISSA

Tänään ja huomenna mä oon lupautunu kuvaamaan tallilla järjestettävää istuntakurssia ja tänään tulikin vietettyä kameran takana semmoset 3 tuntia. Voin sanoa, että pikkuhiljaa alkaa siinä horisontti heittämään, kun lähinnä liinassahan noita pyöriteltiin! Hyödyllistähän se on muidenkin virheiden analysointi (kuulostipa pahalta), kun löytää samoja virheitä omasta ratsastuksesta. Kaiken lisäksi sattu aivan super kivat kelit tälle viikonlopulle ja ehkä saan siinä sivussa sitten vähän väriä pintaan. Päätin pitkästä aikaa myös ottaa meidän järkkärin tallille mukaan ja sainkin joitakin siedättäviä kuvia räpsästyä poneista tarhassa. Ois kyllä niin huippu se uusi, oma järkkäri, mutta kyllä tollakin pärjäillään.

Maanantaina - ♥ - on kipsin poisto ja oijoi kun nää viimeset päivät on olleet odottamisen tuskaa. Vihdoin, ihan oikeesti, vihdoin! Monet on sanonu mulle, että aijaa, nytkö jo ja voi kun tää aika on menny nopeesti. Uskokaa mua, ei oo menny nopeesti!! Toisaalta nyt viime päivinä en oo käyttänyt keppejä ollenkaan, joten arki on aika lailla alkanut olemaan normaalia.

Mua lähinnä naurattaa, kun mulla on vielä uggit + villasukat toukokuussa +20 lämmössä, mutta kun toi sairaalakenkä näyttäs vielä hirvittävämmältä conssin vieressä, niin taistellaan nyt viimeset päivät, vaikka tukalaahan tää on. Mitäsmitäs vielä, ainiin, sain kuvattua ekat jutut tonne Myynnissä osioon, jonka lisään heti tän postauksen jälkeen. Vielä ei oo kauheesti kamaa, mutta sit kun keksin, mitä kaikkea mulla on jäänyt komeroihin pölyttymään, niin laittelen sinne.

37. VARUSTEPOSTAUS

Erikoispostausehdotuksista ei oikeen mikään napannut (kiitos kuitenkin niistä), niin päätin sitten tehdä tän varustepostauksen, mitä joku aika sitten onkin toivottu. Muistin tossa samalla, että oon unohtanut kuvailla ne myytävät kamat ja huomasin, että niitä olikin enemmän kun yks huopa ja pintelit, hehe hups. Koitan ja sanotaan nyt, että lupaan laittaa ne tänne ensi viikolla viimeistään, mutta infoilen sitten tarkemmin.

Sitten vähän kuulumisia... mistäs sitä alottais, siitä on niin pitkä aika kun tänne oon ehtinyt tulla rustailemaan. No alotetaan vaikka siitä, että oon käynyt nyt pari kertaa siis tallilla ja lähinnähän se on ollut semmoista karvaturpien rapsuttelua ja tuntien kattelua, kun ei mua vielä voi ees hommiin laittaa. Oon vähän lahjonut ponia, katotaan sitten mikä on hyötysuhde, noei sentään!

Toisekseen oon alkanut nyt tällä viikolla kävelemään myös ilman keppejä - vaikkakin aika hankalaahan se on. Viimeksi tänne sanoin, että eipä tää tunnu paljookaa missään, niin nyt syön sanani... kämmenet, kyynärvarret ja polvet on kärsineet eniten, mutta jottei tää ois yhtä valitusta niin jätetään se valittelu pois. Enää reilu puoltoista viikkoa, niin saan tän kipsin pois, voitte vaan kuvitella kuinka ootan sitä kun kuuta nousevaa! Eipä kai mulla mitään ihmeempää nyt tällä erää, mun pitäs nyt vaan vielä jaksaa panostaa näihin kaikkiin viimesiin kokeisiin (+ 9 kansalliseen ja valtakunnalliseen kokeeseen) = mahdoton tehtävä. Kaikille yseille myötätuntoa, i can feel your pain. Koitetaan nyt kuitenkin!

36. EKAN KONTROLLIN JÄLKEEN

Nyt on sitten ensimmäinen kontrolli takana ja oikeastaan oon ihan hyvillä mielin sen jälkeen. Mulla piti siis olla ensin röntgen 11, lääkäriaika 12 ja 12.50 kipsin ummistus. Rötgeniin piti odottaa aika pitkään, joten sieltä päästiin sitten suoraan kirurgille, joka katto niitä kuvia ja totes, ettei murtumia enää erota kovinkaan selvästi, eli ne on lähtenyt luutumaan. Tämän jälkeen kirurgi pyys mua liikuttelemaan varpaita ja sitten kutitti, että halus varmistaa, että tunto on normaali. Kutittaminen tuntu kun puukon viilloilta varpaissa ja se ei ollut normaali oire, joten kipsin ummistuksen sijaan se otettiin pois ja vaihdettiin.

Kipsi poistamisen jälkeen kipu hellitti ja varpaisiin pystyi taas koskea, luultavasti joku hermo tmv oli painunut ja aiheuttanut tunteen. Mun jalka oli kuihtunut ihan tajuttomasti ja oli ihan hirveen näkönen, mustelmia murtumien kohdalla ja vähän vielä turvonnut nilkan kohdalta. Harmitti oikeen kattoa sitä, kun koko pohje oli niin ruipelo ja voimaton, mutta minkäs sille mahtaa. Kipsi siis vaihdettiin vähän kevyempään ja sirompaan versioon, lasikuitukipsiksi, väriksi valitsin tommosen pirteen neonkeltasen.

Koska entistä kipsiä ei ummistettu, vaan se vaihdettiin kokonaan, niin piti vielä mennä röntgeniin tsekkaamaan, että se on varmasti oikeassa asennossa. Kuvat vielä uudestaan kirurgille ja sieltä sitten saatiin jatko-ohjeet loppukeväälle. Eli siis tämän viikon oon vielä kokonaan keppien varassa, mutta ens viikolla saan alkaa jo varaamaan keppien kanssa vähän painoa tolle jalalle. Seuraavina viikkoina saan kulkea kotona ilman keppejä, mutta koulussa ja ulkona vielä keppien kanssa. Lääkitystä vähennetään nyt aika roimasti, kun pahin on ohi. Kipsi otetaan pois 13.5 ja sen jälkeen vielä pari viikkoa pitää vahvistaa jalkaa, ennen kuin liikuntakielto loppuu ja pääsen vihdoin elämään normaalia elämää! Siihen saakka mun tuki ja turva:

Aattelin myös kirjottaa tähän samaan vähän mietteitä tästä jalasta, mitä odotin ja mitä tuli yllätyksenä ym. Eli siis ensinnäkin, sillon toissa torstaina kun tää tapahtu, niin en oikeestaan aatellu sitä sillo vielä selkeesti, en mä oikeesti tiennyt tavallaan mitä se meinais, koska mulla ei oo ennen murtunut mitään. Aattelin vähän jotenkin vaan silleen "pinnallisesti", että voi hitto, viimenen ponivuos ja toivottavasti saappaita ei jouduta leikkaa ja onneks poni on kunnossa - en ees muista kunnolla.

Kun pääsin kotiin, niin aluks tää meno oli ihan sairaan avutonta, istuminen ja penkiltä nouseminen oli vaikeeta, kaikkeen piti pyytää apua, esim. voitko antaa lasin, tuotko tuolin tähän. Siis joo, mä oon aina vähän ollu semmonen laiska ja toimeeton, mutta oikeesti se kun ei pysty ite tekemään jotain, niin se on todellakin turhauttavaa. Pikkuhiljaa kun alko tää keppeily sujumaan ja keksi keinoja kuljetella tavaroita ja hoitaa hommia, niin alko tuntua siltä, että kyllä tää tästä.

Sitten tossa viikonloppuna taas totuus iski päin kasvoja, yritin kattella kesälle kisoja, niin tajusin, että ei sieltä meinaa mitään löytyä, kaikki on vaan aluekisoja ja 2kk:n tauon jälkeen kaikkihan alkaa alusta, terve taas seura HeC. Yleisestikin mun istunta on varmaan menny aivan järkyttävään kuntoon ja varmaan meneekin se kesä tatsin löytämisessä, me kohta vaihetaan Pojun kaa lajia, aletaa vaa puskailla maastossa! Sen lisäksi koko ajan mopoja näkyy liikenteessä ja viime vuonna mä ootin niin pitkään, että sain kortin, niin aattelin sillo, että sitten ens vuonna pääsee jo keväällä kruisailemaan.... no eipä pääse.

Ylipäätään pitää ite olla koko ajan kauheen tarkkana, pitää tarkkailla ovia ja ihmisiä, ettei kukaan puolivahingossa tuu päälle. Toisaalta mulla on aina kauheen kylmä, niin voin sanoa, että nyt ei oo! Kädet mulla ei oo tullu kipeiksi - eikä tää mun mielestä edes käsissä tunnu vaan kipeen jalan reidessä/nivusessa - mutta tää on kokonaisvaltasesti suht kuntoa kehittävää, jotain positiivista. Ei kait tässä mitään, mä jillailen nyt kotona aika lailla kokonaisvaltasesti, ens viikolla pääsen VIHDOIN tallille, kun porukat ei nyt päästä, enkä tiiä viittisinkö itekään nyt riskeerata, että hyppään vahingossa tälle jalalle ja tää kaikki alkaa alusta.

Mulla on nyt siis aikaa vaikka muille jakaa, niin laittakaapa ihmeessä niitä erikoispostausideoita, oon nyt ihan innokkaana tekemässä hyvistä ideoista postauksia!