36. EKAN KONTROLLIN JÄLKEEN

Nyt on sitten ensimmäinen kontrolli takana ja oikeastaan oon ihan hyvillä mielin sen jälkeen. Mulla piti siis olla ensin röntgen 11, lääkäriaika 12 ja 12.50 kipsin ummistus. Rötgeniin piti odottaa aika pitkään, joten sieltä päästiin sitten suoraan kirurgille, joka katto niitä kuvia ja totes, ettei murtumia enää erota kovinkaan selvästi, eli ne on lähtenyt luutumaan. Tämän jälkeen kirurgi pyys mua liikuttelemaan varpaita ja sitten kutitti, että halus varmistaa, että tunto on normaali. Kutittaminen tuntu kun puukon viilloilta varpaissa ja se ei ollut normaali oire, joten kipsin ummistuksen sijaan se otettiin pois ja vaihdettiin.

Kipsi poistamisen jälkeen kipu hellitti ja varpaisiin pystyi taas koskea, luultavasti joku hermo tmv oli painunut ja aiheuttanut tunteen. Mun jalka oli kuihtunut ihan tajuttomasti ja oli ihan hirveen näkönen, mustelmia murtumien kohdalla ja vähän vielä turvonnut nilkan kohdalta. Harmitti oikeen kattoa sitä, kun koko pohje oli niin ruipelo ja voimaton, mutta minkäs sille mahtaa. Kipsi siis vaihdettiin vähän kevyempään ja sirompaan versioon, lasikuitukipsiksi, väriksi valitsin tommosen pirteen neonkeltasen.

Koska entistä kipsiä ei ummistettu, vaan se vaihdettiin kokonaan, niin piti vielä mennä röntgeniin tsekkaamaan, että se on varmasti oikeassa asennossa. Kuvat vielä uudestaan kirurgille ja sieltä sitten saatiin jatko-ohjeet loppukeväälle. Eli siis tämän viikon oon vielä kokonaan keppien varassa, mutta ens viikolla saan alkaa jo varaamaan keppien kanssa vähän painoa tolle jalalle. Seuraavina viikkoina saan kulkea kotona ilman keppejä, mutta koulussa ja ulkona vielä keppien kanssa. Lääkitystä vähennetään nyt aika roimasti, kun pahin on ohi. Kipsi otetaan pois 13.5 ja sen jälkeen vielä pari viikkoa pitää vahvistaa jalkaa, ennen kuin liikuntakielto loppuu ja pääsen vihdoin elämään normaalia elämää! Siihen saakka mun tuki ja turva:

Aattelin myös kirjottaa tähän samaan vähän mietteitä tästä jalasta, mitä odotin ja mitä tuli yllätyksenä ym. Eli siis ensinnäkin, sillon toissa torstaina kun tää tapahtu, niin en oikeestaan aatellu sitä sillo vielä selkeesti, en mä oikeesti tiennyt tavallaan mitä se meinais, koska mulla ei oo ennen murtunut mitään. Aattelin vähän jotenkin vaan silleen "pinnallisesti", että voi hitto, viimenen ponivuos ja toivottavasti saappaita ei jouduta leikkaa ja onneks poni on kunnossa - en ees muista kunnolla.

Kun pääsin kotiin, niin aluks tää meno oli ihan sairaan avutonta, istuminen ja penkiltä nouseminen oli vaikeeta, kaikkeen piti pyytää apua, esim. voitko antaa lasin, tuotko tuolin tähän. Siis joo, mä oon aina vähän ollu semmonen laiska ja toimeeton, mutta oikeesti se kun ei pysty ite tekemään jotain, niin se on todellakin turhauttavaa. Pikkuhiljaa kun alko tää keppeily sujumaan ja keksi keinoja kuljetella tavaroita ja hoitaa hommia, niin alko tuntua siltä, että kyllä tää tästä.

Sitten tossa viikonloppuna taas totuus iski päin kasvoja, yritin kattella kesälle kisoja, niin tajusin, että ei sieltä meinaa mitään löytyä, kaikki on vaan aluekisoja ja 2kk:n tauon jälkeen kaikkihan alkaa alusta, terve taas seura HeC. Yleisestikin mun istunta on varmaan menny aivan järkyttävään kuntoon ja varmaan meneekin se kesä tatsin löytämisessä, me kohta vaihetaan Pojun kaa lajia, aletaa vaa puskailla maastossa! Sen lisäksi koko ajan mopoja näkyy liikenteessä ja viime vuonna mä ootin niin pitkään, että sain kortin, niin aattelin sillo, että sitten ens vuonna pääsee jo keväällä kruisailemaan.... no eipä pääse.

Ylipäätään pitää ite olla koko ajan kauheen tarkkana, pitää tarkkailla ovia ja ihmisiä, ettei kukaan puolivahingossa tuu päälle. Toisaalta mulla on aina kauheen kylmä, niin voin sanoa, että nyt ei oo! Kädet mulla ei oo tullu kipeiksi - eikä tää mun mielestä edes käsissä tunnu vaan kipeen jalan reidessä/nivusessa - mutta tää on kokonaisvaltasesti suht kuntoa kehittävää, jotain positiivista. Ei kait tässä mitään, mä jillailen nyt kotona aika lailla kokonaisvaltasesti, ens viikolla pääsen VIHDOIN tallille, kun porukat ei nyt päästä, enkä tiiä viittisinkö itekään nyt riskeerata, että hyppään vahingossa tälle jalalle ja tää kaikki alkaa alusta.

Mulla on nyt siis aikaa vaikka muille jakaa, niin laittakaapa ihmeessä niitä erikoispostausideoita, oon nyt ihan innokkaana tekemässä hyvistä ideoista postauksia!

35. VASTAUKSET KAHDESSA OSASSA

Vastasin kysymyksiin - kuten näkyy - videolla, ja tuli kahdessa osassa, koska mun kännykkä soi välissä, niin piti sitten vastata siihen. Huomasin lopuksi, että multa oli jäänyt muutama semmonenkin kysymys pois, mihin piti vastata, mutta ei se mitään. Toivottavasti tykkäätte!

Maanantaina mulla on eka kontrolli ja sillon siis selvii, miten tää on lähtenyt luutumaan. Jos tarvitsee leikata, niin vielä senkin voi tehdä. Toivotaan kuitenkin, että kipsi ois pitänyt ton jalan ruodussa, meinaan sen kanssa könkkääminen on ollut tarpeeks rasittavaa. Kirjottelen sitten maanantain jälkeen, miten menee. Nyt viikonloppuna lähdetään koiran kanssa näyttelyihin Vaasaan, mutta mä oon tällä kertaa vaan mukana kattomassa, en taida sentään lähteä kepeillä kehään.

34. RIKKI, POIKKI JA PAKETISSA

Voi vitunvitunvittu! Keskiviikkona kirjoitin tän postauksen alun, mutta en jaksanut julkaista kuvien puutteen vuoksi ja ajattelin vielä postata torstaista samaan postaukseen...

Noniin, nyt on Tenerifflta kotiuduttu ja palattu - valitettavasti - takaisin arkeen. Oli kyllä super ihana paikka ja lämmin viikko, parempia kelejä ei olisi voinut edes toivoa. Toivottavasti teilläkin sujui pääsiäinen kivoissa merkeissä, tännekin alkanut vihdoin se aurinko paistaa!

Tänään sitten mulla oli valkku Pojulla ja voi sitä virran määrää! Jo tarhasta hakiessa oli niiin paljon virtaa, ettei olis meinannut talliin edes kävellen mennä. Tunnin alussa Poju oli ihan villi, vei mua siellä ympäri kenttää ja kulmissa sai pukkikohtauksia, tuntu kun se olis sanonut "hylkäsit mut viikoks, nyt saat kuulla kunnias!". Kun virtaa saatiin vähän purettua ja poni palautettua takaisin ruotuun, niin alettiin tekemään avoja pitkille sivuille; kulmaan voltti ja siitä sitten jatkettiin avossa. Nämä sujuivat ihan ok, kun itse jaksoin vaatia ja olla huolellinen.

Tarja oli käynyt Pojun selässä lomalla ja sanoi, että se on liikaa oikealla ohjalla ja liian tyhjä vasemmalta. Oikeaan kierrokseen vahvistettiin heikkoa vasempaa puolta niin, että otin reilun pidätteen ulko-ohjalla ja irrotin sisäohjalla samalla työntäen sisäpohkeella ponia ulko-ohjalle. Toiseen suuntaan teen tän tavallaan automaattisesti, joten tuntui hassulta ajatella jotain näinkin simppeliä asiaa. Mutta niinhän se menee, kaikki perustuu yksinkertasiin asioihin ja ihan hyvä ajatella vähän tarkemmin mitä tekee milloinkin.

Tänään ei tehty mitään sen kummempaa, tunti meni vaan lähinnä siihen tahdin löytämiseen. Luulin tosiaan, että kaikki olisi unohtunut ja en saisi mitään tatsia poniin, joten siihen nähden tunti meni ihan hyvin. Meillä on jo kenttä sulanut toisesta päästä suurilta osin ja laidoilta uran kohdalta, ihanaa, se kevät oikeesti tulee! Miten teillä on sulaneet kentät vai onko maneesissa ratsastettu talvi? Itse oon ainakin ihan tyytyväinen kenttään, raikas ilma ja huomaa vuodenajat selkeemmin, entäs te?

Torstaina mulla oli siis kuudelta valkku ihan normaalisti ja alkuun poni taas esitteili villiä puoltansa ja oli kuin ruutitynnyriä olisi pidellyt. Alkuverkan jälkeen alettiin tehdä avoja ympyrällä ensin käynnissä ja sitten ravissa, tähän saakka kaikki sujui hyvin, oikeestaan tosi hyvin. Mutta sitten... alettiin tehdä ravista nostoja ja koska ympyrä oli puoliksi kuivaa ja puoliksi vielä sohjoa, niin nostot ja siirtymiset tehtiin kuivalla alueella. Sitten vaan yks ihan normaali ympyrä, kun tultiin sohjoiselta alueelta kuivalle niin ponilta vaan lähti jalat alta. Vedettiin suoraan laukasta kyljelleen ja mä jäin alle.

Muistan vaa kun istuin maassa lätäkössä ja mun nilkkaan sattu niiiiin paljon, poni saatiin kiinni ja se oli ihan märkä ja likanen. Tarja tuli auttaa mut ylös ja mä vaan huusin ja itkin ku se sattu niin paljon. Välillä aattelin et okei, se vaa nyrjähti, eihä siihe ees satu paljoo, mut sit taas se kipu iski. En pystyny varaa painoo jalallle ollenkaa ja mä vaan tärisin ja itkin. Kun kipu ei hellittäny, niin päätettiin lähteä Jorviin ja mut nostettiin autoon. Koko matkan pidin mun jalkaa kojelaudalla ja yritin hengittää, mut olin varmaan säikähtäny niin paljon, et mä vaan tärisin, enkä pystyny keskittyy mihinkään.

Jorvissa mut nostettiin semmoselle sängylle ja kärrättiin käytäviä pitkin. Kaikki lääkärit ja hoitajat kävi kyselemässä mitä kävi ja koko ajan ympärillä kuulu että "tyttö kaatui hevosen kanssa ja jäi alle". Multa otettiin hupparit, kypärä ja saappaat pois, ja  thank god saappaat säily ehjänä, vaikka pahaa se teki, kun toista kiskottiin pois. Housut ne joutu leikkaamaan ja kun sain vihdoin kipulääkettä, niin ne pysty tunnustelemaan mut läpi, mihinkään muualle ei sattunut kun nilkkaan.

Tän jälkeen mua kärrättiin röntgeniin, kipsattavaks ja kaikki koko ajan kyseli mun nimee, että tietäs mun olevan järjissäni. Kun kaikki toimenpiteet oli hoidettu, niin mä pääsin vihdoin omaan huoneeseen. Onneks mun huoneessa ei ollut ketään muita ja sain olla ihan rauhassa. Mun jalka laitettiin korokkeelle ja sihen sattu vielä ihan pirusti. Kun kello alko näyttää 12 niin sain vihdoin ruokaa ja jatkuva tärinä ja vapina alko hellittää.

Jouduin siis jäämään sairaalaan mahdollisten sisäisten vammojen takia ja kirurgin piti katsoa mun nilkan kuvat ja päättää, pitääkö se leikata. Yön nukuin yllättävän hyvin, hoitajat oli kuulemma käyny vaihtamassa mun tippaa ja mä en ollu ees havahtanu. Aamulla opeteltiin fysioterapeutin kanssa keppeilyä ja onnistuin kolauttelemaan mun varpaita portaisiin, voin sanoa että kyllä tuntu. Myöhemmin kirurgi tuli ja kertoi, että mun nilkassa on kolme murtumaa, tai kaksi luuta murtunut ja nivelside jotenkin lohkaissut/nirhaissut jotain luuta, mutta nivelside itsessään on ehjä.

Alun perin mun liikuntakiellon piti loppua 19.5, mutta sitä lykättiinkin 31.5. Tää vituttaa ja paljon, koska tollon olisin vielä ehtinyt alkukesän kisoihin ja päättäreihin opetella koroilla kävelemään ja alottaa skobakausi heti kesälomalla viimeistään ja vahvistaa jalkaa niin, että pääsisin alkukesästä duuniin. Mutta ei niin ei, shit happens and life goes on! Poju on siis täysin kunossa, mutta nyt se pääsee / joutuu lomalle mun kurinpidoista ja se pidetään kunnossa niin, että kun kuski on taas valmis niin sitten mennään.

Mä siis könkkään tän kipsin kanssa seuraavat viisi viikkoa ja käydään kontrolleissa aluksi viikon välein. Kipsin jälkeen saan jonkun kevyemmän paketin ja saa alkaa varata painoa jalalle. Kaikki sanoo mulle, että onni onnettomuudessa, olisi voinut käydä paaaaljooon pahemminkin ja totta se on. Poju olis voinut vaikka katkoo jalkansa ja joutuu piikille, multa ois voinut murtua paljon pahempiakin paikkoja kuin nilkka tai tulla muita vammoja, jos näin piti käydä niin mielummin ny kuin kesällä. Tottahan nuo on, mutta ei se auta tällä hetkellä. Onneks tää on vaan hetkellistä ja oon tainnu saada suuremman henkisen kolauksen, mä luulen.

Ps. kävin torstaina ostamassa Pojulle uuden kisahuovan, hohtavan valkoisen ja paremman kokoisen ensimmäisiä aluekisoja varten. Ja miten kävikään? Oikeesti, arvostakaa sitä mikäli sikäli teillä on kaikki raajat käytössänne, nyt näkee liikkumisen niin eri kantilta. Mä en tiedä, mitä teen tän blogin kanssa loppukevään, kai mä päivittelen, kun käyn tallilla moikkaamassa ponia ja kun mun tila etenee suuntaan tai toiseen. Nyt vaan pidetään peukut ja varpaat pystyssä, ettei tulis enää mitään takapakkia.