sunnuntai 19. toukokuuta 2013

39. PAKETTI POISSA!

Hups hups, piti kirjotella jo alkuviikosta kipsin poistamisreissusta, mutta en löytänyt muistikorttia, missä kuvat oli, niin nyt sitten vasta. Vajaa viikko sitten, eli maanantaina, poistetettiin toi mun kipsi ja nyt oon koittanut opetella tällä viikolla kävelemään. Maanantaina mentiin siis Jorviin ensin kipsin poistamiseen, josta kuvauksiin ja siitä sitten kirurgin puheille. Kirurgi katsoi taas kuvat, ja nilkka oli toipunut täysin ennalleen, vain pienet sirpaleet yhden murtuman vieressä jäivät merkiksi murtumasta. Polvi vielä tsekattiin, kun se on ollut vähän kipeenä, ja olihan se vähän "löysä" - voi kuitenkin johtua vain lihaskadosta ja käyttämättömyydestä. Parin kuukauden päästä jos vielä oireilee, niin katsotaan sitten uudestaan, eihän sekään siinä rytäkässä ihan ilman osumia selvinnyt.



Jätettiin maanantaina kepit pois, mutta mun tasapaino ja ylipäätään koko kävely oli niin hukassa, että oli pakko sitten keskiviikkona hakea kepit takaisin. Keppien avulla sain korjattua parissa päivässä tulleen nilkuttamisen ja väärän asennon pois, lähestulkoon normaaliksi. Nyt oon loppuviikon pikkuhiljaa jättänyt keppejä pois ja kaverien "fysioterapian" avulla oon saanut ilman keppejäkin kävelyn suht normaalin oloiseksi, hitaasti mutta varmasti - yhä edelleen.

Pohkeissa ei oo niin järkyttävää kokoeroa, mutta toi nilkka on aika söpö XD

Voin sanoa, että tän viikon tunteet on heitelleet onnen kukkuloilta epätoivon masennustiloihin. Nyt tosiaan siis alkaa pikkuhiljaa olemaan kävely normaalimpaa ja on tää helpottavaa tietää, että tää oikeesti voi toipua. Aluksi tuntu vaan jotenkin niin epätoivoselta ja mahdottomalta, nyt ollaan jo lähempänä "päämäärää" eli 31.5. Pykälä kerrallaan nyt kuntoutetaan, niin kaiken pitäisi sujua niin kuin on suunniteltu.

Nyt alkaakin olla nämä jalkanilkkapaketti -postaukset loppusuoralla, vihdoin, onhan tässä kaks kuukautta mennyt kohta, huuh... Alkaa varmaan teitäkin kyllästyttää! Kesäkuussa sitten viimestään uutta postausta kun takasin ratsailla. Pakko sanoa, että ei jaksais odottaa, on sen verran uutta virtaa saanu koko hommaan!

34 kommenttia:

  1. Varmasti ihanaa kun ei enää ole raskasta kipsiä jalassa 24/7 :D

    VastaaPoista
  2. Tiiän miltä toi tuntuu, itellä meni vuos sitte jalka kans silleen et piti opetella uudestaan kävelemään :P Tsemppiä sulle, kyl se on sit sen kaiken vaivan arvosta ku pääsee takasin ratsaille :)

    VastaaPoista
  3. Itellä on nyt sitten kipsi jalassa :D Käytiin perjantaina vaihtaan kipsi, niin järkytyin niin paljo ku jalassa ei ollut yhtään enää lihasta, aivan ruipelo :D

    VastaaPoista
  4. Onnee, voin kuvitella tunteen ku joutuu tommosta raahaamaan koko ajan mukana :S mutta kiva ku sait ton pois!

    VastaaPoista
  5. Kiva et kipsi on saatu pois! :) voi vitsi toi nilkka....:D se on nii ruipelo!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis toi ruipelo on se terve XDD toi kipee on vähän turvonnu :D ...

      Poista
  6. Aika söpö nilkka XDDD

    Mullaki h-hetki 31.5 (;; Loppuu liikuntakielto/ridakielto ♥ (Mursin selkänikaman lapaluiden välistä, 7.5 tippuessa omalta ponilta :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jeejee :) huuiii kuulostaapa pahalta mutta ei tullu pitkä saikku!! :)

      Poista
  7. oivoi nyt läskiä ja kuntokuurille toi nilkka! XD mut pikkuhiljaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyhhy ei läskiä vaan lihasta ;) ! ja jeppp pikkuhiljaa!

      Poista
  8. Apua, toi sun nilkkas on iha sika pelottavan näkönen :D Kohtahan sua näkeeki jo ponien selässä !! ;)

    VastaaPoista
  9. mulla meni tossa 5 viikkoo sitten nilkka fudistreeneissä silleen et nilkka murtui jostai tosi hankalasta kohtaa ja nivelsiteet repes aika pahasti ja joudun kolme viikkoo pitää sellast ihmeeellist ilmakipsii ja jumppailee jalkaa ettei nivelsiteet jämähdä ja nyt sitte on tälläne kevyempi tuki ja sitte pääsen ens viikolla jo ridaamaan ekan kerran :) ! kiva että säki oot toipunu tosta noin hyvin ja hui kun tää aika on lentäny, musta tuntuu et tää munki vamma ois tapahtunut eilen ja se onki kohta jo kunnossa! jes mutta hyvä että oot toipunu ja kiva kuulla sunki toipumista tässä ku itekki oon ollu toipumassa :) !! oho tulipa pitkä, toivottavasti jaksoit lukee tän XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullaki tuli nivelsidevamma, oliko sulla se kohta kuuma, erityisen turvonnu ja arka koskettaa? musta tuntuu että se on mulla ainoa mikä vielä tarttee tota toipumista, ku kipee eikä meinaa antaa nilkan taipua... kiva kuulla että sulla on toipunu kans hyvin ja nautippa sitten ratsastamisesta :) musta tuntuu ku tästä ois vuosii, oikeesti! :D

      Poista
  10. Onko sinulla vielä jalastasi poistettu kipsi tallella, vai jätitkö sen sairaalan roska-astiaan? Minä olisin halukas ostamaan kipsisi. Hinnasta voidaan kyllä sopia.

    VastaaPoista
  11. Kiva et sait ton kipsin pois! Muuten tuli vaa mieleen et hyväksytkö kaikki fb.s kavereiks esim jos sun blogin lukijat pyytää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiedä ketkä kaveripyynnön lähettäneistä ovat lukijoita, mutta en yleensä hyväksy tuntemattomia ihmisiä kavereiksi:)

      Poista
  12. Minttu on nyt muuten stall sandbackas leirikäytös ♥
    Se on söpö ♥

    VastaaPoista
  13. Tää ei liity mitenkään tähän postaukseen , mutta paljon noi sun saappaat makso :) ?

    VastaaPoista
  14. Heey, tää ei liity mitenkää tähä postauksee, mut mist toi sun turvaliivi on?:D:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis se on racesafe ja hööksistä mutta tietääkseni myydää aika monissa paikoissa :)

      Poista
  15. Sulla on tosi kiva blogi, liityin lukijaks! :)

    http://tiiajamaistro.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. millo meinasit kirjoittaa seuraavan kerran?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tän jälkeen on tullut yks postaus, mutta kirjottelen sitten kun jos tulee fiilis takasin:)

      Poista