keskiviikko 9. tammikuuta 2013

19. ISTUNNAN KORJAAMISTA

Viime torstaina olikin vähän pidempi tallipäivä, mentiin Liisan kanssa tallille jo n. 1 aikaan ja ensiksi siivottiin tarhoja ja sitten menin Pojulla itsenäisesti. Keskityin lähinnä pelkästään siihen, että istun suorassa, lantio liikkuu eikä jalka jännity. Tehtiin ravissa ihan vaan aika paljon uralla ja isoilla ympyröillä, laukassa sitten käynnistä muutamia nostoja, jotka onnistu tosi hyvin! Hirveesti poni ei oo nyt töihin joutunut, mutta tärkeintä on saada se istunta kuntoon.



Viikonlopun vietinkin sitten Oulussa Sohvilla ja sielläkin päästiin sitten talleilemaan ja kattelemaan Oulua vähän tarkemmin, kun siellä oon käynyt kunnolla viimeksi varmaan joskus ihan pikkusena. Siellä olikin sitten hiukkasen kylmempää kun täällä etelässä ja maneesi oli oikeesti käytännöllinen!

Maanantaina mulla oli valmennus ja nyt ei enään ponikaan päässyt niin helpolla. Tehtiin pitkillä sivuilla ensin avoa, siitä suoraan keskelle voltti ja loppu pitkästä sivusta väistöä ja vielä kulmaa ennen suoristus, myöhemmin otettiin voltin väistön tilalle nosto. Avot ei sujuneet niin hyvin, väistöt ja nostot taas ihan hyvin.

Eilen oltiinkin sitten Lotan kanssa vähän Hööksissä shoppailemassa ja sieltä löytyikin vaikka ja mitä, kun kaikki olivat aivan ihania ja hinnat puolessa, niin enhän voinut jättää niitä vain koriin... Ajattelin tehdä tässä joko huomenna tai sitten viimeistään viikonloppuna postauksen, että mitä kaikkea sieltä tarttui mukaan!

8 kommenttia:

  1. Etkö enään mene mintulla?

    VastaaPoista
  2. tosi kiva blogi, jäin heti seurailemaan ;) käy kattomassa myös mun ja suprin blogia!

    http://annajasupriblog.blogspot.fi/
    http://annajasupriblog.blogspot.fi/
    http://annajasupriblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. kiitti ja juu käyn kattomassa heti kun kerkiin :)

    VastaaPoista
  4. Mikset mee enää minulla niin paljoa?

    VastaaPoista
  5. Mun mielestä et oo Mintulle liian pitkä ollenkaan! Ainakaan painosta ei oo kyse. Ja sä pidät aika pitkii jalustimia nii sen takia saattaa tuntuu siltä, mutta et sä kyl sille mikään iso ole! Mitä ny kuvista olen katsonut, sun jalat on aika suorassa, nii en usko et yhen kahen reijän korotus haittais? Ja ei se poni siitä pitudesta mitään välitä, koska et liiallisuuksiin mene ja hyvin saat pohkeellakin ratsastettua, koska jalka menee vain muutaman sentin ala puolella mahaa... Mutta oma päätös...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon kasvanu aika paljon viimisimmist minttu kuvista :/ ja kyllä mä vielä mintulla meen, mutta vaan vähemmän :)

      Poista