lauantai 26. tammikuuta 2013

21. TAKAISIN BLOGGERIN MAAILMAAN

Nyt tähän bloggailuun onkin tullut tahattomasti vähän pidempi tauko, mutta kiva kun ootte kärsivällisesti jaksanut odottaa, jopa lukijoitakin on tullut lisää tässä välissä! Mun viikot on olleet nyt niin täyteen buukattuja, ettei vaan yksinkertasesti oo löytänyt aikaa koneen avaamiselle. Nyt sitten vihdoin otin itteeni niskasta kiinni ja lukasin blogit läpi ja aloin kirjoittamaan itsekin uutta postausta.

Tosissaan, tossa pari viikkoa takaperin keskiviikkona olin Mintulla. Ratsastin (yllätys) ilman satulaa ja tuuppailtiin kevyesti ristiin rastiin kenttää. Aluksi poni oli vähän hidas pohkeelle, joten tein paljon siirtymisiä ja käynti-laukka nostoja. Lopuksi poni nosti melkeen pelkällä istunnalla ja liikku tosi hyvin eteen. Seuraavana päivänä oli kuulemma uudella vuokraajalla puksutellut tyytyväisenä kaula kaarella, ihana! Loppukäyntien aikana onnistuin tiputtamaan (vieläpä valkoisen) kännykkäni 10cm puuterilumeen... Siellä sitten konttasin epätoivoisena pitkin uraa, mutta onneksi löytyi!

Pojun kanssa ollaan nyt menty paljon ilman jalustimia, jolla on saatu lantioon liikettä. Valmennukset on menneet tosi vaihtelevasti, välillä epätoivoista pomppimista, kun taas toisinaan suhtkoht hallittuja koottujen askelten alkeita. Väistöt ja nostot ovat olleet aika kova sana ja niitä nyt hiotaankin! Laukka on saanut valtavasti voimaa ja mun vatsalihakset on joutuneet todelliseen koetteluun. Kahden viikon päästä ois tarkotus suunnata Husöseen kauden ensimmäisiin kisoihin, toivotaan nyt, että saatas vielä palasia loksahtelemaan ennen kisakauden alkua!

Jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi nii lisätään tänne mun - voisko sanoa toisesta - harrastuksestani kuvia, koska ollaan nyt alettu käymään ton meijän vaavin kanssa kiertelemässä näyttelykehiä ja nämä kuvat ovatkin turkusesta. Sijotuttiin 3/7 omassa kehässämme, vaikkakin nämä olivatkin ensimmäiset kisat junnuluokassa, -sarjassa tai missä lie, näyttelytermeistä mitään en ymmärrä, mutta kivaahan se on!


Kiva hirtto-ote, hengissä kuitenkin edelleen! :D

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Oli tooosi kiva lukee.

    VastaaPoista
  2. Tosi sulonen koira<3 Minkä rotunen?:D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus :) munkin pitäs vähän suuttua itselleni ja poistaa turhia blogeja lukulistaltani, mitä en jaksa käyä kommentoimassa, ja kommentoida sekä lukea niitä muita ahkerammin, sekä panostaa vielä omaan blogiin ja siinä sivussa pitää koulunkäynti elossa ja hoitaa piano. Nyt alkaa vielä koeviikkokin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, monien asioiden aikaansaaminen on hankalaa :D kiitos

      Poista
  4. Kiva postaus! :) minkä rotunen tuo sun koira on? Onko se sileäkarvainen-noutaja? :)

    VastaaPoista
  5. Vooi mörkö :3 hyvin te vedätte ;)
    -neaj

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus, mut voisit postata useammin. En tarkoita että pitäis olla 24/7 koneella vaan sitä et postailisit vähintää 1 kerran viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja oot kyllä oikeessa... ilman uusia kuvia ei vaan jotenkin yhtään innosta, mutta lupaan kyllä, että mitä pidemmälle kevättä kohti mennään, niin asiaan tulee parannusta:)

      Poista