keskiviikko 28. marraskuuta 2012

11. TODELLINEN KISAVIIKONLOPPU

Meillä oli Pojun kanssa toissa viikonloppuna lauantaina että sunnuntaina kisat, luokkina molempina päivinä helppo C ja B. Aina yhtä ihanan ahkera Petra lupautui onneksi molempina päivinä hoitamaan, joten kuski panikoi vähemmän, kun oli yksi auttava pari käsiä lisää. Lauantaina herätys oli 5.15 ja tallille lähdettiin 6 aikoihin. Kamat oli laitettu autoon ja poni letitetty, joten poni vaan kuntoon ja koppiin.

Kisapaikalla ponin kävelytys, kamat päälle ja selästä käsin kävelemään. Verkattiin kentällä ravissa ja kun päästiin maneesiin, otin laukkaa. Verkka oli noin 5 hengen ryhmissä kouluaitojen sisäpuolella, mikä sopi paremmin kuin hyvin, sillä ponin jännitys väheni. Tarja oli myös onneksi mukana, niin saatiin kaikki hyvin kondikseen jo verkassa. Oltiin 3. lähtövuorossa joten ei jouduttu pitkään odotella.

Radalle mennessä poni tuntui hyvältä ja rennommalta, kuin koskaan aikaisemmin radalla. Rata meni kaikenkaikkiaan todella hyvin, välillä tyhmiä virheitä, kuten pysähdys ja muuta epätarkkuutta pisteisiin ratsastuksessa. Olin radan jälkeen olin aivan supertyytyväinen poniin! Meillä oli reilun tunnin odottelu ennen B:tä, joten otettiin kamat pois ja poni kävelemään.


Vaikka rata menikin hyvin, niin en tosiaankaan osannut odottaa sijoitusta, mutta 3. sija sieltä napsahti, meijän eka ruusuke koulupuolelta! Poni oli ihan mielissään kunniakierroksella ja halusi vaan painaa menemään. Palkintojenjaon jälkeen otettiin parit kuvat ja sitten B:n verkkaan. Prosentteja C:stä tuli 63,5% ja tuomarin kommentti oli Tasainen esitys, mutta välillä olet hieman kiireinen, etkä ehdi valmistella liikkeitä ja teitä. Kun rauhoitut, esität esimerkillisiä teitä, esim. ympyrällä.





Verkassa poni oli taas hyvä, mutta jo vähän väsynyt. Säästeltiin energiaa ja kun mentiin vielä ulos odottelemaan vuoroa, niin en ottanut kuin vähän ravia. Radalla tullessa huomasin ponin olevan paaaljon väsyneempi ja se painoi jonkin verran kädelle. Rata oli paljon epätasaisempi kuin edellinen, enkä ollut tyytyväinen omalta osaltani. Odotetut prosentit sieltä tulikin, vain 51,2% ja tuomarin kommentti oli Mukavan näköinen poni, joka tänään oli hiukan jännittynyt. Ratsastit fiksusti, vaikka välillä tuli virheitä, ja poni jännittyi, ratsastit tasaisesti eteenpäin.



Sunnuntaista päätettiinkin tehdä videopostaus, joten en sen kummemmin selittele, PAITSI en oikein osannut sanoa olevani tyytyväinen rataan, vaan ilmaisin sen "ihan hyvä", älkää hämääntykö! Ja videolle ei tullut verkan sekoilua, jotenka vain paikalla olleet näkivät ponin flippaukset niiltä osin.


Ponilla oli siis selkä jumissa, nyt sitä ollaan jumpattu ja hierottu, niin se on alkanut vertymään. Oon kuitenkin mielummin aina varovainen! Poni myös veteli tossa hernettä nenäänsä, joten voi olla, että jos olisin valmistellut laukan paremmin, poni ei olisi suuttunut. Mulla oli viime ja tämän viikon tet, mutta tein pidempiä työpäiviä, jolloin sain tän loppuviikon vapaaksi. Tulihan sitä töitä tehtyä, mutta yllättävän kivaa se oli! Tetin aikana menin Pojulla 3 kertaa, kerran hypättiinkin, enempää näistä kerroista en nyt ala kertomaan. Mintulla menin viime lauantaina ja  Fanny oli mukana, joten päätettiin tehdä vähän puomi/kavalettitreeniä, joka sujui toosi hyvin!

Laitoin nyt minäkin tohon blogin laitaan tuommoisen kyselyn, että minkä ikäistä tän blogin lukijat ovat, vastailkaa siihen ihmeessä, niin saan jonkinlaista käsitystä!

19 kommenttia:

  1. Hienosti meni! Tuo videopostaus oli tosi kiva(:.

    VastaaPoista
  2. millä talleilla noi kisat oli? :)

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus !annaks pohkeit vai heiluuks noi sun jalat muute vaa? :D ja etkö ala olla aika pitkä tolle pojulle?? :o:d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. välil mun jalat heiluu iha sikana, mutta reenii reenii, ni neki rauhottuu :) een kai? xd oon 153cm ja poju 136cm ja en toivon mukaa täst enää kasva :D

      Poista
    2. ano sähän voit tänne vaik linkkaa sun täydellist ratsastus nii voidaan sit kattoo et kuinka täydellist se onkaa ;) ! ja tuulia ei oo yhtään pitkä pojulle, just sopiva ! pitäiskö tuulia laittaa 180 senttise hepan selkää nii ois sust hyvä ? huoh.. pidä huoli omista asioistas ennen ku tuut muille valittaa (;

      Poista
  4. Tää oli tosi kiva postaus ja videopostaus oli tosi kiva! (: Hienosti meni! (:

    VastaaPoista
  5. tuitui olitte proot ;) <3

    t. petruu ;)

    VastaaPoista
  6. haaste sulle mun blogissa:)

    http://sstoriesanddreams.blogspot.fi/2012/12/3-pakkanen-paukkuu-liebster-blog.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha kiitos:) katotaan vastaanko tohon haasteeseen, kun oon kuitenkin saanut muutamalta jo!

      Poista
  7. Oon ostamassa samanlaista toppaliiviä ku sulla on niin siitä pari kysymystä:

    minkä kokonen se sun toppaliivi oikein on?
    kuinka pitkä toppaliivi on sentteinä jos mittaa niskasta alareunaan asti?
    mikä on sen ympärysmitta sisäpuolelta ja ulkopuolelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. xxxs eli kl:n pienin koko :) ja mulla ei oo semmosta mittanauhaa millä saisin mitattua, mutta oon joku 153cm pitkä, ja ihan "normaalin" mittainen selkä:D

      Poista