Menin vielä Pojulla itsenäisesti, ravissa tehtiin ihan perus ympyröitä ja taivuttelin reilusti, mutta poni oli jotenkin aivan hirmu jäykkä. Pojulle on tulossa tässä lähiaikoina hieroja, että jos se sitten auttaisi jumeihin ja alkaisi treenitkin sujua paremmin. Laukassa tein niin, että lävistäjältä jatkoin vastalaukassa, oikeata laukkaa oli kauhean vaikea ylläpitää, mutta vasen sujui ihan hyvin.
Perjantaina illalla vielä suunnattiin Liisan ja Ninan kanssa HIHS:in iltanäytökseen. Siellä sitten kierrettiin lähinnä kojuja ja katottiin tietysti myös välillä näytöksiä. Tänään mentiin Liisan kanssa vielä päivänäytökseen ja tänään vasta sitä aikaa kuluikin niissä kojuissa. Tuossa alla vielä kaikista ostoksista kuvat ja lyhyet selitykset. Päästiin jouduttiin ruudulle Liisan kanssa kahteen kertaan, enkä itse tajunnut sitä vasta kun kaverit pommitti viesteillä, että nähtiin teijät.
Kingslandin tuommonen beige huppari, oli ihan reippaassa alessa, Liisa yllytti ja oli niin kiva, että ostin sitten sen. Oikee hinta olis ollut 115, mutta tää oli alennuksessa 50e.
Ainoa asia, mikä perjantaina tarttu mukaan, Kingslandin ruskea villaneule hupulla. Ihanan lämpönen ja värinen, talvea varten tosi hyvä. Hintakin oli ihan naurettavan pieni, 25e, joten en montaa hetkeä miettinyt tän kohdalla.
Mikä KL-pelle mustakin on tulossa, mutta tämmöstä pipoa oon himoinnut vaikka kuinka kauan ja tää väri miellytti eniten, niin päädyin sitten ostamaan. Tykkään kun nää pipot on niin tiukkoja, eikä kokoajan valu silmille! Hintaa oli tällä 50e, tingittyä tuli vahingossa.
Ensisijaisesti ostin tämmösen blingiotsapannan Pojulle, toivottavasti sopis hyvin, rakastuin tähän kyllä niin kovasti! Hintaa oli kyllä mun kukkarolle vähän turhan paljon, 35e, mutta toivottavasti olis sen arvonen ja blingit pysyisivät.
Mintulle turkoosit pony-kokoset pintelit, huopaa en löytänyt sävy-sävyyn vaikka kuinka etsin, pitää kattoa, jos joskus löytäisin. Kuvassa näyttää paljon tummemmilta, mitä nuo oikeesti ovat. Hintaa näillä ei mun mielestä ollut kauheesti, 20e.
Tässä vielä kaikki ostokset, en edes itse uskalla laskea kuinka paljon mulla palo rahaa tuolla!
Mulla oli vahingossa anonyymi-mahdollisuus poissa päältä, mutta nyt saa taas kommentoida, sori!
Mulla oli vahingossa anonyymi-mahdollisuus poissa päältä, mutta nyt saa taas kommentoida, sori!
Ihania KL:n vaatteita ja muutkin ovat kivoja! :)<3
VastaaPoistaIhana varsinkin tuo toppaliivi! (:
kiva että tykkäsit :)
Poistavoi että mun kl sekopääää <3 mut nii ihana äwwäwäwäwwäwäwäww! varastan nuo ku tuun teille ;)
VastaaPoistaet uskalla ;)
Poistamistä löysit ton kingsland neuleen, ite en ainakaan törmänny vaikka siel olinki :) harmi sinänsä koska etin just halpaa neuletta HÖH :/
VastaaPoistaööm en muista yhtää mist toi oli :/ aijaa, harmi :(
PoistaToi banneri on tosi hieno! Haluisitko tehä mullekki? Antaisin kuvat. :)
VastaaPoistaen oo itte tehny sitä :) mutta kiitti!
Poistauuu toi huppari oli nii kiva ja toi otsapanta ja onhan toi toppaliiviki iha mukava ja toi pipo XDDDDDDD ja pintsut XDD nolis
VastaaPoistanojoo kiitti kamuu ;) nolis ooot!
Poistaääääh. just ihania kamoja <3 voi että ku itteeki himottais nuo .. :DD
VastaaPoistahaha no kiitos :)
PoistaMil toi banneri on tehty? ja kivan näköisiä vaatteita! :)
VastaaPoistamä en tiedä, kun mun kaveri on tehnyt sen :) kiitos!
Poistamiks mä en löytäny perjantaina tommosta ruskeeta kl-neuletta, epii :DD
VastaaPoistahahah no toi on kyllä ihana :)
Poistahihii:) näin sut hihsissä lauantaina kiertelemässä kojuja :P
VastaaPoistahaha :D no ei ihmekkää ku siellä me suurin osa ajasta oltiinki! :D
PoistaIhana toi toppis <33 sul meni 349e. haha! :D mite sul on varaa!
VastaaPoistaounou no maksan näitä koko loppuikäni takasin :D ...
Poistatulppuu, sust on tullu todelline KL lapsi nyt ;) mut kivoi kamoi löysit, ite en löytäny mitää :( mut hei see you someday, tuu mun kaa horse and houndii! :)
VastaaPoistavoisua :( no en varmasti tuu ainakaa 2 vuotee shoppailee yhtää mitää..!
PoistaXDXD no kyl mä pari juttuu sielt laitoin lahjatoivelistalle ;) mut lähet mun makutuomariks ;)
Poistakui kivoi noi ! me ei ees ehitty ostaa mitää, en tajuu mihi se aika vaa katos :( näytti siel sittenki olevan aika paljonki kaikkee kivaa ja toi pipo on niin kiva, kaunis oot myös ! :))
VastaaPoistahihii kiittii! :)
Poistahei näin sut HIHSissä telkkarin kautta ! :D
VastaaPoistahahah kivaa xd
Poistaihania kamppeita!♥ itelläs on sitte varaa ;) sovit jopa poniesi kanssa yhteen väriesi kera! ;) ite taas käytän vaan kaapista löytyviä kohtuun hyviä ja " hienoja " vaatteita :D joskus kyllä täytyy ostaa VÄHÄN jtn uutta mutta joo silleesti...
VastaaPoistano oli.. eipä oo enää :D ja aa kiva :)
Poistaihania varusteita! mää haluaa ton kingslandin pipon ja neuleen ja kaikki : DD
VastaaPoistaEikää, mä luin tän postauksen vasta nyt mut oikeesti mä en oo varmaa ikinä nähny tollasta beigee kl hupparii?! :o vähä mäkin haluuun! ja se villaneule 25e!? omg miten mä en löytäny tommosii sillo? XD
VastaaPoistaheheeh se on IHANA <3 haha katos se on taitolaji toi lompakon tyhjennys ;);)
Poista